Röödilän Mylly

VANHA MYLLYMUSEO,

Sillimuseo Dikseli on samoissa tiloissa.







































Myllyn koneet uusittiin vuonna 1936 ja nämä koneet on vieläkin miltei toimintakuntoisina. Laivapuusepät kokosivat koneet saksalaisen insinöörin johdolla. Koneissa on vanhan patinan tuntua ja materiaalina on käytetty oksatonta puuta.


Viimeisenä myllärinä toimi Aarne Juvakka, joka jo pikkupoikana oli kiinnostunut myllärin toimesta. Aarne Juvakka oli luonnonlahjakkuus mylläriksi. Viljaa puraisemalla hän tiesi millaiset ovat viljan ominaisuudet ja kosteus; mitä siitä kannatti tehdä. Jos vilja oli liian kuivaa jouduttiin sitä kostuttamaan. Tuohon aikaan ei ollut kosteusmittareita, joten myllärin oli osattava tälläiset asiat ”näppituntumalla”.


Röölän mylly oli kuuluisa hyvälaatuisesta jauhostaan, joten asiakkaita saapui jopa Korppoosta ja Kökarista saakka. Ruuhkaa syntyi välillä ja jauhatusvuoroja joutui odottamaan jopa 3-4 päivääkin. Odotellessa pirtu virtasi ja taisi niitä tappelun nujakoitakin syntyä. Kaikesta kuitenkin selvittiin mustien silmien ja laastarin kanssa.


Juvakan jäätyä eläkkeelle mylly suljettiin, koska uutta, pätevää mylläriä ei löytynyt. Valitettavasti Röölän Suurta Mylläriä ei enää ole, mutta hänen persoonansa aistii vieläkin myllyn tunnelmassa.

Myllyn koneet, laitteet ja tunnelma ovat vieläkin kuin joskus ennen.


2020 syksyllä lisättiin äänimaailmaa myllyn tiloihin.

2021 Mylly täyttti 110 vuotta toiminnan aloittamisesta.


-------------------------------------------------------------


Ryhmille museoihin tutustuminen.

Ota yhteyttä roola@roola.fi tai 044 9748711.


Silliperinnemuseo, Myllymuseo ja Näyttämö

avoinna 8.6.-31.7. klo 12-18.00 ja 1.8.-17.8. klo 12-16.00. Saariston Naiset näyttely jatkuu.


Myllyssä Paul Bruck, Kristiina Turtola taidenäyttely sekä keramiikkaa Marja Heinonen ja Hanna Kurikka


Maanantaisin kiinni. 4€ sisäänpääsy, alle 16v ilmaiseksi.

JUHANNUKSENA KIINNI.

------------------------------------------------------------------------------

SAARISTON NAISET näyttely Silliperinnemuseo Dikselissä Röölässä.

Harvinaiseen näyttelyyn on haastateltu saaristosta kymmentä naista iältään 70-95v

ja tallennettu heidän muistojaan sekä esineistöä monelta eri vuosikymmeneltä.-



Kysy opastetuista kierroksista Silliperinnemuseon

menneen maailman kalastajien tarinoihin ja esineistöön sekä Vanhan Myllyn tekniikkaan ja tarinoihin.


Esinelahjoituksia, valokuvia, asiakirjoja, otetaan vastaan, myös esineen

lainaus näyttelyyn on mahdollista.


Kysy myös Näyttämön tilaa, jota voi vuokrata.


Röölän Kylätoimikunta ry

roola@roola.fi

Tuulamaria Kangaslampi  044 974 8711



Röölän Vanha Mylly - Myllymuseo

Myllyn-perustamispäätös.jpg

Röödilän historiaa


Kuvagalleriassa


Ylen Egenland -Röölä

7 TARINAA SILLISTÄ... ja vähän vierestä, Yle


Katso myös vanhoja kuvia Röödilästä-Röölästä




















 

Röölän Mylly, kansansävel sanat:

Janne Narvio

14.6.1996 kun myllypuoti toimi.


Tääl Röölän rannan myllyssä,

hei kiekkumarallalei,

on pienen pieni myllypuoti,

kiekkumarallallei,

Hei kiekkumarallalei, kiekkumarallaa

kiekkumarallallei,

on pienen pieni myllypuoti

kiekkumarallallei.


Tääl kalat tiskin Heidin, Tainan

kiekkumarallallei

ja Lauran luomut, Liisan limput,

kiekkumarallallei.

Hei kiekkumarallallaa, kiekkumarallallaa

kiekkumarallallei.

Tääl puotilikat Heidi, Taina, Laura, Liisa - Hei.

Röölän myllyllä on pitkä historia takanaan.

Myllyn ja sahan perusti ja rakennutti Valtaisten Länsitalon Johan Viktor Virtanen.


Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1909 ja

mylly aloitti toimintansa vuonna 1911.


Röödilän ranta1916.jpg nainen soutaa

vastarannalta Röödilään.





1908 Virtanen rakennutti myllyn ja sahan, jonka Robert Rautavuori saattoi kuntoon ja jonka toiminta alkoi 1911.


1916-21 Omistajana Väinö Fageström Rymättylästä, jolla oli Rymättylässä kauppa ja pieni mylly ym.


1921-29 Paul Dammert omistajana, jossa oli sahanhoitajana vuoteen 1925 asti. Röödilästä lähdettyään Nummela perusti Piispanristille linja-autokori-tehtaan.


1935 Mylly ja saha Hemming Saarnin haltuun, jolloin mylly ja saha rakennettiin täysin uudelleen etäämmäs rannasta nykyiselle paikalleen 1938.


1940-1980 Toivo ja Tauno Saarni omistajina

1940-1980 Toimi myllärinä Aarne Juvakka


KATSO TARKEMMAT TIEDOT


Klikkaa kuvaa...

Kuva Asko Vehmasen arkistosta.